Cara Delevingne & Rowan Coleman: Mirror, Mirror
Mirror, Mirror (2017, Cara Delevingne, Rowan Coleman)
Mirror, Mirrorin luin itse asiassa jo viime vuoden puolella, mutta kirjan arvostelu jäi lojumaan keskeneräisenä luonnoksiin. Lukuinnostukseni oli melko hiipunut ja kaipasin jotakin helppoa luettavaa. Päädyin siis nuorten kirjojen pariin ja muistin lukeneeni netissä jonkun suosittelevan Mirror, Mirroria, joten päädyin lainaamaan sen.
Red, Naomi, Rose ja Leo ovat hyvin erilaisia, mutta heitä yhdistää nelikon yhteinen koulubändi. Eräänä iltana Naomi kuitenkin katoaa jäljettömiin. Puoli vuotta katoamisen jälkeen hänet löydetään puolikuolleena, eikä ystävistä kenelläkään ole aavistustakaan mitä on voinut tapahtua.
Mirror, Mirror oli erinomainen valinta metsästäessäni kadonnutta lukumotivaatiotani. Sen kieli on hyvin yksinkertaista, ja lisäksi juoni kulkee jatkuvasti eteenpäin, eikä se jää junnaamaan paikalleen. Kirjasta tulee nopeasti mieleen nuortensarja, ja sen lukemista on vaikea lopettaa. Naomin mysteerin selvittäminen on jo itsessään kiinnostavaa, mutta lisäksi kirjassa on monia tärkeitä aiheita liittyen esimerkiksi nuorten kotioloihin ja henkilökohtaisiin ongelmiin.
4/5
Jojo Moyes: Parillisia ja parittomia
Parillisia ja parittomia (engl. The One Plus One, 2014 Jojo Moyes)
Parillisia ja parittomia löytyi minulta omana kirjahyllystäni. Sain sen aikoinaan syntymäpäivälahjaksi, ja kirja on odotellut lukulistalla useamman vuoden. Kun en löytänytkään kirjastosta luettavaa, päätin vihdoin antaa kirjalle mahdollisuuden, ja tarina nappasikin mukaansa yllättävän nopeasti!
Kirja kertoo rahahuolien kanssa mainivasta yksinhuoltajaäidistä Jessistä sekä rikkaampaan elämään tottuneesta Edistä. Jess työskentelee siivoojana ja Ed on yksi tämän asiakkaista. Lisäksi mukana kulkevat Jessin lapset Nicky ja Tanzie, jotka ovat tämän entisestä liitosta. Jess ja Ed ovat täydet vastakohdat, mutta sattuman saattelemana he sekä Jessin lapset päätyvät matkustamaan yhdessä kohti Tanzien matematiikkakilpailuja.
Parillisia ja parittomia on yksinkertaisesti sulavaa ja viihdyttävää luettavaa. Kirjan parissa viettää helposti aikaa, ja päällimmäisenä mieleen jää kirjasta lopulta melko iloinen tunnelma, vaikka mukana on myös syvällisempiä ja dramaattisempia hetkiä. Romantiikka ei ole lempigenreni, mutta siitä huolimatta viihdyin kirjan parissa oikein hyvin eikä se ollut liian kliseinen. Lyhyesti sanottuna kyseessä on siis oikein viihdyttävä kirja, mutta se ei kuitenkaan nouse lempikirjojeni joukkoon enkä usko lukevani sitä uudelleen. Yhden kerran lukukokemuksena se oli kuitenkin erittäin toimiva, ja saatan hyvinkin tutustua myöhemmin vielä kirjailijan muihin teoksiin.
3/5
Thomas Erikson: Idiootit ympärilläni: Kuinka ymmärtää muita ja itseään
Idiootit ympärilläni (ruots. Omgiven av idioter: hur man förstår dem som inte går att förstå, 2014, Thomas Erikson)
Pidän kaunokirjallisuudesta, enkä useimmiten saa luettua loppuun esimerkiksi self help-kirjoja. Idiootit ympärilläni sai kiinnostukseni kuitenkin nousemaan, kun isäni kuunteli sitä äänikirjana eräällä automatkalla. Päätin lopulta itsekin kokeilla sitä, ja monet juoksulenkit sekä bussimatkat kuluivatkin tätä kuunnellessa.
Kirjan perusidea on siis jakaa eri ihmistyypit käyttäytymisensä mukaan neljään eri ryhmään. Itsekin olin jo aiemmin törmännyt keskusteluihin näistä väreistä, joihin kirja jakaa ihmiset. Lyhyesti ja kärjistetysti ryhmiä ovat siis siniset (perfektionistit), keltaiset (sosiaaliset ja positiiviset), punaiset (kilpailuhenkiset) ja vihreät (vetäytyvät). Kirja kuvailee eri värejä eri tilanteissa ja pyrkii antamaan vinkkejä eri ryhmiin kuuluvien kanssa toimimiseen.
Viihdyin kirjan parissa yllättävän hyvin siihen nähden, että kyseessä ei ole kaunokirjallisuus. Erityisesti kirjailijan humoristinen kirjoitustyyli piti mielenkiintoa yllä, ja monet kirjassa esitetyt tilanteet olivat hyvin tuttuja ja samaistuttavia. En kuitenkaan ole varma, mitä mieltä loppujen lopuksi olen kirjasta. Se toimi mukavana viihteenä, mutta luokittelu väreihin luonnollisesti lisää yksinkertaistaa ihmisiä ja ihmisten ajatusmalleja.
3/5
Juhani Aho: Helsinkiin
Helsinkiin (1889, Juhani Aho)
Juhani Ahon pienoisromaanin luin kouluprojektia varten. Voin myöntää, että valintakriteerini kirjan suhteen eivät olleet päätä huimaavat. Se oli hyvin lyhyt ja se löytyi e-kirjana, sillä kirjastot olivat jo sulkeutuneet koronan takia ennen kuin ehdin kirjani hankkia.
Helsinkiin kuvaa ylioppilaaksi päässeen Antti Ljunbergin matkaa kotiseudultaan Kuopiosta kohti Helsingissä odottavaa jatko-opiskelupaikkaa. Matka taittuu laivalla ja junalla, ja tällä muutaman päivän matkalla ehtii Antti jo etsiä paikkaansa ryhmässä ja nauttia uudenlaisesta vapaudestaan. Matkaseuralaisena Antilla on tämän paras ystävä Pekka, joka on luonteeltaan hyvin erilainen kuin ystävänsä.
En itse ole suoraan sanottuna klassikoiden ystävä, mutta lähivuosina olen pyrkinyt tutustumaan niihin yhä enemmän. Helsinkiin oli lukuprojektina hyvin vaihtelevasti sujuva. Joskus lukeminen sujui melko kepeästi ja jopa nautin vanhanaikaisesta tunnelmasta, joskus taas tarina tuntui ylitsepääsemättömän hitaasti etenevältä ja yksinkertaisesti tylsältä. Kaiken kaikkiaan kirjasta jäi kuitenkin yllättävän hyvä olo. Se toimi mukavana aikamatkana erinäköiseen Suomeen, ja oli mielenkiintoista seurata kuinka Antti etsi paikkaansa ryhmässä, kun tämän matkaseuralainen Pekka taas pysyi omissa oloissaan ja keskittyi omiin puuhiinsa, katsoen toki myös ystävänsä perään.
3/5
Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli
Veljeni Leijonamieli (ruots. Bröderna Lejonhjärta, 1973, Astrid Lindgren)
Olen pitänyt Astrid Lindgrenin kirjoista lapsena, mutta erityisesti syvällisempiä klassikoita tuntuu entistä mielenkiintoisemmalta lukea myöhemmällä iällä. En tosiaan tiedä miksi, mutta olen aina lapsena pitänyt jotenkin synkemmän puolisista tarinoista. Tästä esimerkkeinä voisivat toimia lempielokuvani Topi ja Tessu, lempimuumihahmoni Mörkö ja yksi lempikirjoistani, Veljeni Leijonamieli.
Kirja kertoo Kaarle "Korppu" Leijonasta sekä tämän veljestä, Joonatanista. Korppu on hyvin sairas, mutta tämän veli piristää tätä ja pitää hänelle seuraa. Eräänä päivänä talo syttyy tuleen, ja Joonatan pelastaa Korpun, mutta menehtyy itse. Myöhemmin myös Korppu kuolee sairauteensa. Veljekset päätyvät kuolemansa jälkeen kauniiseen Nangijala-nimiseen maailmaan, jossa kaikki vaikuttaa aluksi olevan täydellistä. Korpulle ja Joonatanille tulee kuitenkin tehtävää, kun heidän pitää estää pahojen valloittajien aikeet ottaa Nangijala valtansa alle.
Veljeni Leijonamieli on yksinkertaisesti kaunis, mutta vanhemmalla iällä entistä raastavampi teos. Se ei kuitenkaan ole vain surullinen tarina, sillä kuolema on kuvattu erityisen kauniisti, ja Nangijalaa kuvaillaan Korpun näkökulmasta todella kauniisti. Kirjassa on lisäksi todella satumainen tunnelma veljesten seikkaillessa tarunhohtoisessa maailmassa ja taistellessa pahaa vastaan. Ei myöskään luultavasti tule yllätyksenä, että kirja nostattaa monenlaisia tunteita. Minusta on mielenkiintoista, että lastenkirjasta saa enemmän irti vanhempana. Itselläni ainakin Veljeni Leijonamieli herättää ajattelemaan enemmän kuin monet aikuisten kirjat.
5/5
