Jennifer Niven: Yksi täydellinen pävä

Yksi täydellinen päivä (eng. All The Bright Places, Jennifer Niven, 2017, suom. Leena Ojalatva)

Kesäloman ensimmäinen mökkireissu oli alkamassa, ja kaikki oli pakattu valmiiksi autoon. Lähtiessämme kotipihastamme tajusin kuitenkin, että viimeisin lukuprojektini oli muutamaa viimeistä sivua vaille luettu, eikä minulla olisi sen jälkeen mökillä luettavaa. Ehdotinkin siskolleni, että kipaisimme kirjastolla ja hakisimme mökkiluettavaa. Minulla ei ollut aavistustakaan minkä kirjan aikoisin lainata, ja kiersin nuorten osastolla pitkän tovin. Yhtäkkiä mieleeni juolahti kuitenkin ehdotus, jonka olin lukenut keskustelupalstalta. Joku oli maininnut Yksi täydellinen päivä-nimisen kirjan olevan hänen suosikkinsa. Minulla ei ollut aavistustakaan mistä kirja kertoisi, enkä ollut kuullut siitä koskaan ennen, mutta löydettyäni sen hyllyltä päätin kokeilla olisinko samaa mieltä suosittelijan kanssa. 

Kyseinen mökkireissu herätti kadonneen lukuintoni takaisin henkiin. Olin lukenut samalla tahdilla viimeksi 7. luokalla ollessani koukussa Soturikissoihin. Sen jälkeen lukemiseni oli ollut hyvin hidasta, silloin tällöin ennen nukkumaanmenoa tapahtuvaa. Yksi täydellinen päivä sai ajatukseni kuitenkin täysin kirjan uumeniin, ja paloin halusta tietää mitä tapahtuisi seuraavaksi. Lisäksi lukeminen tuntui älyttömän helpolta, kun olin ensin ponnistellut englanninkielisen Looking for Alaskan parissa hyvin pitkän ajan.

Yksi täydellinen päivä kertoo kahdesta 17-vuotiaasta nuoresta, jotka tapavaat kriittisellä hetkellä koulun kellotornissa. Koulun kummajaisena pidetty, ailahteleva Theodore Finch suunnittelee alas hyppäämistä, mutta huomaa tornissa samoissa aikeissa olevan Violet Markeyn. Finch saa suostuteltua Violetin alas tornista, ja pari alkaa viettää osittain pakon sanelemana enemmän aikaa yhdessä, kun he päätyvät pariksi maantiedon projektiin, jossa tarkoituksena on kiertää yhdessä erilaisia paikkoja.

Theodore Finch on hyvin mielenkiintoinen hahmo, josta oppii jatkuvasti lisää. Finchin tyyli vaihtelee nopeasti, hänellä on valtavasti nippelitietoa itsemurhista, hän tekee omia lauluja ja joka ikinen päivä hän miettii itsekseen syyn olla kuolematta. Finchiä vaanii ajoittain valtava ahdistus, jota hän pakenee niin kauan kuin mahdollista. (Nyt tulee juonipaljastuksia!!!!) Lukijalle alkaakin selvitä kirjan edetessä, että kyseessä on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Finchin ajatukset on kirjoitettu todella kiinnostavasti ja aiheeseen sopivasti. Hahmosta oppii pitämään nopeasti mm. tämän purevan huumorin, arvoituksellisuuden ja sisällä olevan syvällisyyden vuoksi. 

Violet Markey on Finchin vastakohta. Aluksi vaikuttaakin siltä, että itsetuhoisuus on ainoa kaksikkoa yhdistävä asia. Parilta löytyy kuitenkin yllättävän paljon yhteistä, ja erityisesti kirjallisuus nousee heidän yhteiseksi kiinnostuksenkohteekseen. Violet on se kuuluisa koulun suosittu cheerleader. Tässä kohtaa minun teki mieli vaihtaa kirjaa, sillä olen allerginen teinikirjojen kliseisille suosituille cheerleadereille ja heidän amerikkalaista jalkapalloa pelaaville poikaystävilleen. Violet on kuitenkin sisimmässään hyvin syvissä vesissä. Hänen siskonsa on kuollut auto-onnettomuudessa, eikä Violet ole siitä lähtien uskaltanut nousta auton kyytiin. Lisäksi painolastina kulkevat itsesyytökset tapahtuneesta. Violet tuntuu aluksi tylsemmältä hahmolta, mutta häntä oppii ymmärtämään ja myös hänestä löytyy hyvin syvällinenkin puoli. Läheisen menettäminen on otettu hyvin huomioon, ja ajatuksiin pystyy samaistumaan uskottavasti.

Myös perhetaustat eroavat toisistaan. Finchin perhe saa olon usein hyvin surulliseksi ja vihaiseksi. Toimintaan on varmasti omat taustasyynsä, mutta on silti erittäin väärin, kuinka pojan vanhempia ei tunnu kiinnostavan laisinkaan Finchin kummalliset touhuilut tai edes katoamiset keskellä yötä. Violetin perhe sen sijaan on ymmärrettävämpi ja lämminhenkinen, vaikka heilläkin on omat ongelmansa. Violetin perhe on kuitenkin aidosti kiinnostunut tyttärensä olosta, ja halukas auttamaan.

Yksi täydellinen päivä käsittelee erittäin tärkeää ja nykyaikana yhä enemmän esillä olevaa asiaa - mielenterveyttä. Lisäksi pääjuoneen kuuluu romantiikkaa, huumoria, mystisyyttä sekä synkkyyttä. Kertojan rooli vaihtelee Violetin ja Finchin välillä, mikä antaa mahdollisuuden syventyä molempiin hahmoihin ja heidän ajatuksiinsa mahdollisimman tarkasti. Itselleni Finch tuntui kuitenkin hahmoista läheisemmältä, vaikka Violetinkin rooli kasvoikin erityisesti loppua kohden. Nuortenkirjojen tapaan myös tämä kirja sisältää paljon pitkälle mietittyjä dialogeja kuuluisia kirjailijoita siteeraten ja maailmankaikkeutta pohtien. Olisin ehkäpä toivonut lukevani kirjan englanniksi, sillä ajoittain suomennos tuntui yksinkertaisesti kömpelöltä yhdysvaltalaisnuorten suuhun ja olisin itselleni kaivannut hieman haastavampa tekstiä. 

Kokonaisuudessaan plussat voittavat ehdottomasti miinukset, sillä mikään kirja ei ole vetänyt minua mukaansa samalla tavalla kuin tämä, minkä itse asiassa lukaisin muutamassa päivässä mökillä aurinkotuolissa maatessani. Suosittelen kirjaa ehdottomasti, mikäli mielenterveysaiheet nuortenkirjoissa kiinnostavat. Haluan kuitenkin myös painottaa, että kirjan aihe on hyvin painava ja käsittelee mm. itsemurhia, joten muistathan harkita, sopiiko kirja sinulle. Onneksi kirjassa on myös listattu takakanteen paikkoja, mistä hakea apua pahaan oloon.

"Listen. I'm the freak. I'm the weirdo. I'm the troublemaker. I start fights. I let people down. Don't make Finch mad, whatever you do. Oh, there he goes again, in one of his moods. Moody Finch. Angry Finch. Unpredictable Finch. Crazy Finch. But I'm not a complication of syptoms. Not a casualty of shitty parents and an even shitter chemical makeup. Not a problem. Not a diagnosis. Not an illness. Not something to be rescued. I'm a person."

-Teodore Finch

****/*****

John Green: Looking For Alaska/Kaikki viimeiset sanat

Looking For Alaska (John Green, 2005, Dutton Juvenile)

Looking For Alaska (suomenkieliseltä nimeltään Kaikki viimeiset sanat) oli ensimmäinen kirja, jonka luin englanniksi alusta loppuun. Yritystä on  kyllä ollut muutaman kerran aiemminkin.  The Maze Runner: the Fever Code oli muistaakseni ensimmäinen englanninkielinen kirja, jota koetin saada luetuksi. Tarina ei kuitenkaan missään kohtaa vienyt koonaan mennessään, enkä välillä ymmärtänyt ollenkaan missä mennään, joten lopulta kirja jäi kesken. Harry Potter and the Order of the Phoenixin lukeminen sujui astetta paremmin, mutta lukuprojekti kaatui lopulta muiden koulutehtävien alle, ja lukeminen yksinkertaisesti unohtui pikkuhiljaa. Myös Looking For Alaskan lukeminen oli hyvin epätasaista ja aikaa vievää, sillä englantini ei todellakaan ole vahvimmasta päästä ja lukemiseen pitää todella keskittyä. Erityisesti kesäloman koittaessa aikaa kuitenkin vapautui ja päätin, että tämä kirja ei jää kesken. 

Looking For Alaska kertoo Yhdysvalloissa asuvasta teini-ikäisestä Milesista, joka lähtee opiskelemaan Culver Creekin  sisäoppilaitokseen. Elämänkertojen lukemiseen ja kuuluisuuksien viimeisten sanojen ulkoa muistamiseen erikoistuneen Milesin elämä saa sisäoppilaitoksessa uusia sävyjä, kun hän ajautuu kämppäkaverinsa Chipin kautta kiellettyjen kepposten maailmoihin. Miles myös tutustuu sisäoppilaitoksessa uusiin ystäviin, ja menee ihastumaan salaperäiseen ja äkkipikaiseen Alaska Youngiin. Kirja on sekoitus nuorten hölmöilyä, mysteerin selvitystä, kokeilunhalua ja menettämisen tuskaa.

Looking For Alaskan päähenkilö on aiemmin mainittu Miles Halter. Kirjassa on minäkertoja, ja tarina kerrotaan kokonaan Milesin näkökulmasta. Milesin hahmoon on yritetty luoda jotakin erottuvaa ja omaperäistä hänen kiinnostuksellaan ihmisten viimeisiä sanoja kohtaan, ja usein tämä toimiikin ihan hyvin, mutta muuten hahmo jää lopulta suhteellisen mitäänsanomatomaksi. Miles ei ole kovinkaan räiskyvä persoona, ja hän onkin viettänyt hyvin yksinäistä ja tylsää elämää ennen Culver Creekiä. Sisäoppilaitoksessa Miles alkaa kuitenkin etsiä rajojaan, ja kuvioihin tulevat kavereiden kautta ajoittain alkoholi ja tupakka. Milesin hahmossa parasta ovat hahmon tavallisuus ja reiluus, mutta jälkeenpäin hän ei jää lukijan mieleen millään erityisellä tavalla. 

Culver Creekiin sapuessaan Milesin kämppäkaveriksi tulee Chip, joka on erikoistunut erilaisten kepposten järjestämiseen. Chip vaikuttaa aluksi hieman kylmältä ja etäiseltä, mutta kaksikon tutustuessa toisiinsa heidän välilleen rakentuu toimiva ystävyyssuhde, vaikka he ovat persooniltaan hyvin erilaiset. Chipin kautta Miles myös tutustuu sisäoppilaitoksessa muihin ihmisiin, kuten Takumiin, Laraan ja tietysti Alaskaan.

Alaska on Greenin kirjoille hyvin tyypillinen ihastuksen kohde: salaperäinen ja äkkipikainen. Ensimmäisenä asetteulusta tulee mieleen Arvoitus nimeltä Margo-kirjassa pois katoava Margo. Alaskan tunteet heittelevät laidasta laitaan. Yhtenä päivänä hän saattaa olla ystävällinen ja esittää kummallista kiinnostusta Milesia kohtaan, kun taas toisena päivänä hän saattaa olla kuin myrskyn merkki. Alaska onkin pitkään hyvin salailevaa tyyppiä, mutta tarinan edetessä hänestä aukeaa hieman tietoa. Vaikka Alaskaa on helpompi ymmärtää kirjan edetessä, ei hänestä pääse täysin selville missään kohtaa. Ajoittain Alaska vaikuttaakin jopa epäreilulta pelatessaan Milesin tunteilla ja jättäen ilmoille kysymyksiä ilman vastauksia.

Lara ja Takumi jäävät kirjan kaveriporukasta lukijalle kaikkein kaukaisimmiksi. Se on kuitenkin ymmärrettävää, kun halutaan keskittyä syvemmin muihin hahmoihin. Takumi lähinnä kulkee mukana keppostelussa ja hauskanpidossa, mutta häneen ei keskitytä juurikaan syvemmin. Laraa taas käy lähinnä sääliksi. Lara vaikuttaa itse pitävän Milesista, mutta Miles tuntuu pitävn häntä vain kakkosvaihtoehtona Alaskan jälkeen. Myös Laran persoonallisuus jää lopulta hyvin tyhjäksi.

Kirja on jaettu kahteen osaan: ennen ja jälkeen. Kirjan molemmat puoliskot tuntuvat aluksi kiinnostavilta, mutta niiden keskivaiheet alkavat ajoittain laahata, ja tekee mieli skipata muutama sivu. Juoni pitää otteessaan sen verran, että lukija haluaa tietää seuraavat tapahtumat, mutta ei tuo ilmoille mitään erityistä tai todella yllätyksellistä. Juonta värittävä kaveriporukan hauskanpito on mukavaa luettavaa, ja myös hahmojen suhteet kehittyvät silloin, kun mitään konkreettisia mullistavia tapahtumia ei tule ilmoille. Parhaimmillaan kirja on ehkäpä ennen ja jälkeen-osioiden alkupuoliskoilla. 

Kirjan kerronta on kaunistelematonta ja rohkeaa, ja se on myös saanut kritiikkiä runsaasta päihteiden käytöstä ja seksistä kertomisestaan. Itse en kuitenkaan huomannut kirjassa mitään shokeeraavaa. Tupakointi ja alkoholinkäyttö on kirjassa runsasta ja sitä on ehkä kyllästymiseenkin asti, mutta on mielestäni täysin turhaa ruveta kaunistelemaan nuorten kirjoja. Nuoret takuulla tietävät näiden asioiden olemassaolosta, enkä usko, että kirjan kautta monikaan ajautuu päihdekokeilujen pariiin.

Pidän todella paljon John Greenin kirjoista, ja erityisesti kirjailijan rento ja persoonallinen kirjoitustyyli tekee kirjoista mukavaa luettavaa. Parhaiten hänen teoksistaan mieleen jäävät usein henkiöiden väliset dialogit, jotka ovat välillä nuorten yhteistä pohdintaa suurten kysymysten äärellä, välillä taas yksinkertaisesti hauskoja ja sarkastisia letkautuksia. Looking For Alaskasta parhaiten mieleen jäivät opiskeluelämän ongelmien todentuntuinen kuvailu ja kiinnostava sisäoppilaitos-miljöö. Kirjan hahmot kuitenkin jättävät hieman kylmäksi, vaikka osittain heistä myös oppi pitämään. Loppujen lopuksi Looking for Alaska on viihdyttävää luettavaa, mutta ei yllä Greenin kirjojen parhaimmistoon. Sivuhuomiona voin myös suositella lukemaan kirjan englanniksi, mikäli haluaa kehittää kielitaitoaan. Sanasto ei ole kovin vaikeaa, ja tapahtumissa pysyy hyvin mukana vaikkei englannin numero olisi sitä kiitettävää tasoa. Lisäksi tykkään itse henkilökohtaisesti lukea alunperin englanniksi kirjoitetut kirjat englanniksi, sillä henkilöiden vuorosanat tuntuvat tuolloin luontevimmilta ja myös erilaiset aksentit pääsevät adosti oikeuksiinsa. 

***/*****