Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita (2016, Henriikka Rönkkönen)
En ole aiemmin välittänyt erityisemmin äänikirjoista, mutta tämän vuoden puolella olen alkanut päästä enemmän hehkutukseen sisään. Kuljen paljon bussilla, ja joskus musiikin kuuntelu alkaa jo tökkiä. Lisäksi saatan kuunnella äänikirjoja esimerkiksi ennen nukahtamista tai vaikka ruokaa laittaessa. Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita oli pitkään listallani jonkinlaisena on-off-lukukokemuksena. Välillä kuuntelin sitä monta päivää putkeen, sitten se taas vain jäi useammaksi kuukaudeksi. Kirjan pariin oli kuitenkin todella helppo palata pidemmän tauonkin jälkeen, ja erityisesti loppupuolella kirjaa tuli lopulta kuunneltua hyvin tiuhaan tahtiin.
Kirja kertoo pitkän parisuhteen jälkeen eroon päätyneestä naisesta, joka joutuu totuttelemaan tämän jälkeen elämäänsä sinkkuna. Vastaan tulee tuttuja ja kiusallisia tilanteita, useampia miesehdokkaita sekä ajatuksia ja tilanteita, joihin varmasti jokainen joskus sinkkuna elänyt samaistuu.
Olen jo monta vuotta suunnitellut tarttuvani kyseiseen kirjaan, koska olen kuullut siitä runsaasti positiivista palautetta ja törmännyt siihen monissa suosituksissa. Ennakko-oletukseni olivat melko positiiviset. Odotin jotakin suhteellisen kevyttä, hauskaa ja ehkä samaistuttavaakin teosta, ja melko lailla sain mitä tilasin.
Päähenkilö on kirjan minäkertoja, jonka nimeä ei suoranaisesti taideta edes kirjassa mainita. Kertoja kuitenkin liittyy paljolti kirjailijaan itseensä.Yleisesti ottaen pidän kirjan kerrontatavasta todella paljon. Kerronta on häpeilemätöntä, ja joskus kielenkäyttö on myös melko rivoa. Rehellinen ja persoonallinen kerronta tuntuu pitkälti olevan kirjan kantava voima ja se tekijä, mikä erottaa sen useista muista teoksista. Välillä kirjaa kuunnellessa tuntui jopa siltä, että osa asioista oli haluttuu kirjoittaa mahdollisimman roisisti. Aluksi edes hieman siistimpää kieltä olisi välillä ehkä toivonutkin, mutta ajan kanssa kirjan kerrontatapaan yksinkertaisesti tottui niin, ettei 100% sensuroimattomaan kirjoitustapaan edes kiinnittänyt enää huomiota.
Melko monissa lukemissani kertoja/päähenkilö jää melko persoonattomaksi tapaukseksi, mutta tässä ongelmaa ei ollut. Kertojasta ja tämän henkilökuvasta sai erinomaisesti otteen. Lyhyesti sanottua päähenkilöstä jäi melko huumorintajuinen ja rento kuva, mutta syvällisempinä puolina hän vaikutti myös sisimmässään epävarmalta ja itseään etsivältä.
Sivuhahmoina kirjassa esiintyvät lähinnä lukuisat miesehdokkaat, joista useita kuvataan jonkinlaisella lempinimellä, jotka ovat siis luokkaa herra Steriili tai nännikarvamies. Sivuhahmot jäävät kirjassa melko taka-alalle, eikä heidän ajatusmaailmaansa paneuduta sen syvällisemmin. Hahmoja myös tulee ja menee kirjan aikana, eivätkä monet vastaan tulleet henkilöt kulje kirjan tarinan mukana koko kirjaa. Tämä on itse asiassa kiinnostava puoli, sillä sivuhahmoilla kuitenkin on usein jokin pienempi tai isompi merkitys päähenkilön elämässä. Niinhän se kuitenkin oikeassakin elämässä usein menee, että uusia tuttavuuksia tulee, kun yhteydet entisiin taas saattavat hiipua.
Tarinallisestihan kirja ei ole erityinen tapaus, eikä sen ole tarkoituskaan olla. Kyseessä ei ole mikään tavallinen satu, jolla on alkupiste, tilanteiden tiivistyminen ja lopussa kaikkien ongelmien ratkeaminen. Kirja on enemmänkin elämänmakuinen kasvutarina ja uusia tapahtumia tulee toistensa perään vaihtelevin väliajoin. Tahti on hyvin miellyttävä. Välillä pysähdytään vain pohtimaan elämää, ja ajoittain taas tapahtuu jotakin uutta kertojan elämässä.
Suurimmaksi osaksi kirja tarjosi rentoa, hyväntuulista ja huumorintäyteistä kuunneltavaa. Välillä kuitenkin käsitellään myös yllättävän vakavia aiheita, kuten itsetuntoa tai aborttia. Lisäksi kirja on arkisuudellaan jopa lohdullinen. Suurimmaksi osaksi pidin kirjasta juuri siksi, että se oli samaistuttava ja arkinen. Lisäksi se sai usein ajattelemaan enemmän sitä, että ei elämä lopulta olekaan niin hirveän vakavaa. Parhaimmillaan se toikin niillä monilla bussimatkoilla tunteen, ettei olekaan niin yksin ajatustensa kanssa.
Lyhyesti sanottuna Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita oli minulle erittäin positiivinen lukukokemus. Vaikka kirja toi suurimmaksi osaksi hyvää mieltä ja positiivista energiaa, se käsitteli ajoittain myös yllättävän vakavia aiheita. Kirjalle on ehtinyt ilmestyä myös kaksi jatko-osaa, Bikinirajatapaus ja Määmatka ja muita sinkkuelämän ihmeitä, ja uskon kyllä tutustuvani myös näihin jossain vaiheesa!
4/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti